The Body is a (clear) Place in the Space, osa 2: The Space


Kantaesitys 4.10.2018
Kiasma-teatteri




Teoksesta



The Space on teos kuudelle tanssijalle, kahdelle live-muusikolle sekä videoteoksille. Se luo tilallisia ja kehollisia metamorfooseja samalla kannustaen katsojaa moniaistiseen dialogiin tilan kanssa. Teos levittäytyy eri puolille Kiasma-teatterin näyttämöä ja katsomoa herkästi, lempeästi, röyhkeästi, vähäeleisesti. Esiintyjien katse, liike ja puhe tekevät näyttämötilan näkyväksi ja eläväksi.

The Space on esitys tyhjyydestä, tilasta ja avaruudesta, poissaolosta ja läsnäolosta. Näkemisen ja merkityksen ymmärtämisen välisestä yhteydestä. Sekä koirasta. Esiintyjät luovat erilaisia kehon, mielen ja äänen muodonmuutoksellisia näkymiä ja palauttavat ne aina lähtöruutuun, jossa mikään ei ole säilynyt ennallaan. Teos luo paikoitellen kaoottiselta vaikuttavan esityksellisen maiseman, jonka sisällä välähtelee kauneus ja kauhu. Tilan kerroksellisuus yhdistyy esityksen kerroksellisuuteen sekoittaen tarinat, fiktion, arjen ja realismin.

Liisa Pentti +Co:n kaksiosainen teossarja The Body is a (clear) Place in the Space ajoittui vuosille 2017–2018. Teossarjan ensimmäinen osa on duetto The Body, jossa Liisa Pentti esiintyy yhdessä tanskalaisen esitystaiteilija Bo Madvigin kanssa. Teoksen ensi-ilta oli Cirkon Maneesissa syyskuussa 2017.




Työryhmä



Konsepti ja ohjaus
Liisa Pentti

Tanssijat
Rea-Liina Brunou, Johanna Ikola, Carita Lähteenmäki, Maija Reeta Raumanni, Satu Rekola ja Nina Viitamäki

Musiikki ja äänisuunnittelu
Jukka Kääriäinen & Co

Muusikot
Jukka Kääriäinen ja Eero Savela

Valot
Meri Ekola
Puvut
Tua Helve

Tila
Salla Salin

Tuottaja
Inari Pesonen

Valokuvat
Pirje Mykkänen

Tuotanto
Liisa Pentti +Co, Kiasma-teatteri