Taiteilijatapaaminen Teatterimuseolla:
Liisa Pentti


la 23.9.2023 klo 14.30–15.45

Live-stream Teatterimuseon YouTube-kanavalla



Teatterimuseo
Kaapelitehdas, Helsinki

Liput: Museon pääsylipulla, Museokortilla tai Das Musikalische Opfer -esityslipulla



Teatterimuseon ja Tanssin talon syksyn tanssitapaamisten ensimmäinen taiteilijavieras on koreografi, tanssitaiteilija Liisa Pentti. Pentin tuorein koreografia Das Musikalische Opfer – koreografia seitsemälle tanssijalle ja muusikoille saa Liisa Pentti + Co -ryhmän esittämänä ensi-iltansa Tanssin talossa torstaina 21.9. Saman viikon lauantaina Pentti saapuu Johanna Laakkosen haastateltavaksi Teatterimuseon Maneesiin.

Liisa Pentti valmistui tanssintekijäksi Amsterdamin teatterikoulun modernin tanssin osastolta vuonna 1986 ja tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2010. Pentti oli 1980-luvulla yksi suomalaista tanssitaidetta ja kulttuurielämää ravistelleista postmodernin tanssin tekijöistä, jotka avasivat tanssille ja taiteelle uusia ilmaisumuotoja ja mahdollisuuksia.

Pentti on oman taiteellisen työnsä ohessa ollut Zodiak Presents ry:n ja Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kantavia voimia vuosina 1987–2011. Hän oli perustamassa Sivuaskel-festivaalia ja toimi sen taiteellisessa työryhmässä 1996–2009. Täydenkuun Tanssien taiteellisena johtajana hän oli vuonna 2013 ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ruotsinkielisen näyttelijäntyön laitoksen liikunnanopetuksesta hän vastasi lähes 30 vuoden ajan. Oman tanssiryhmänsä Liisa Pentti + Co hän perusti vuonna 2000.

Taiteilijatapaamisessa Teatterimuseossa Liisa Penttiä haastattelee museonjohtaja Johanna Laakkonen. Keskustelussa käydään läpi Pentin uran vaiheita ja hänelle itselleen tärkeitä teoksia.

Lisätietoja Teatterimuseon verkkosivuilla tästä linkistä.



Kuva: Petteri Enroth