Liisa Pentti +Co kiertueella 2019

Liisa Pentti +Co kiertueella 2019

22.10.2019
/ / /
Comments Closed

Liisa Pentti +Co kiertueella Hyvinkäällä, Tampereella ja Maunulassa

Lehdistötiedote: Liisa Pentti +Co kiertueella

HUOM! Valitettavasti jouduimme perumaan Liisa Pentin The Weight of My Heart -teoksen esitykset lauantaina 30.11. ja sunnuntaina 1.12. sairastapauksen vuoksi. Teoksen sijaan molempina iltoina nähdään Minna Karttusen sooloteoksen Flourish ish demoesitys. Olemme pahoillamme viime hetken muutoksesta. Maunula-talon esitysiltojen kokoonpano säilyy muuten ennallaan, eli lauantaina nähdään lisäksi Leila Kourkian duetto Silmästä silmään ja sunnuntaina Rea-Liina Brunoun Menestysteos.

Minna Karttunen: Flourish ish

Flourish ish on tanssija Minna Karttusen ensimmäinen kokonainen sooloteos, joka käsittelee kukoistuksen teemaa.

Karttunen on päätynyt tanssin pariin kilpaurheilu-uransa jälkeen. Tässä teoksessa hän pureutuu yhtenä osa-alueena telinevoimistelusta tuttuun kehollisuuteen, mutta sen tavoitteena ei ole olla paatoksellinen ja näyttää voimistelumaailman julmuutta. Esiintyjänä teoksessa on kiinnostavaa se, miten omaehtoisen valinnanteon kautta voisi asettaa kehosta kumpuavat ja toisistaan hyvin paljon poikkeavat liikemateriaalit samalle viivalle. Voiko urheilijamainen jäntevyys ja somaattisen pehmeä kehollisuus kuulua samaan teokseen?

Flourish ish on yhä prosessissa oleva teos, josta esitetään demoesitys. Demossa nähdään työryhmän kesän 2019 työskentelyjaksolla esiin tulleista ideoista valikoituja otteita. Tätä demoa on esitetty aikaisemmin UrbanApa-festivaalilla Ateneumissa lokakuussa 2019.

Tanssija: Minna Karttunen
Koreografi: Katri Liikola
Äänisuunnittelija: Mitja Nylund
Valosuunnittelija: Luca Sirviö
Työskentelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Tanssikoulu DCA
Kesto: n. 25 min

Kiertue

Tanssiryhmä Liisa Pentti +Co kiertää loka- ja marraskuun aikana kolmella paikkakunnalla Etelä-Suomessa neljän nykytanssiteoksen voimin. Kiertueella nähdään kaksi Liisa Pentin sooloteosta: syyskuussa ensi-iltansa saanut arvostelumenestys Cloudbody – an ecology of dreams #1 sekä The Weight of My Heart (2011). Lisäksi mukana ovat Rea-Liina Brunoun Menestysteos (2018) sekä Leila Kourkian duetto Silmästä silmään (2018).

Kiertueen esityspaikkoja ovat Hyvinkään Villatehtaan Studio Donner, Tampereen Liikelaituri sekä Maunula-talo Helsingissä. Kaikissa esityspaikoissa järjestetään kaksi tuplailtaa, eli yhden illan aikana yleisöllä on mahdollisuus nähdä kaksi nykytanssiteosta kahdelta eri koreografilta. Katsojalle esitysillat tarjoavat moniäänisen, tinkimättömän ja ajatuksia herättävän kokonaisuuden. Pentin, Kourkian ja Brunoun teoksia yhdistää se, että ne ovat tässä ajassa elävää tanssitaidetta, joka on jättänyt taakseen perinteiset tanssikonventiot. Teoksissa risteytyvät nykytaide, visuaalisuus, musiikki, ja esitystaide.

Kiertue on uusi avaus tanssiryhmä Liisa Pentti +Co:n toiminnassa. Yhtenä tanssiryhmän tavoitteista tulevina vuosina on mahdollistaa tanssiryhmässä mukana olleiden nuoremman polven koreografien omien taiteellisten töiden esiintulo.

Kiertueen aikataulu

26.-27.10. Studio Donner, Villatehdas, Hyvinkää
26.10. klo 19 Liisa Pentti: Cloudbody – an ecology of dreams #1 & Rea-Liina Brunou: Menestysteos
27.10. klo 19 Liisa Pentti: Cloudbody – an ecology of dreams #1 & Leila Kourkia: Silmästä silmään
Facebook-tapahtuma
Liput 20/10€ ovelta tai Holvista

2.-3.11. Liikelaituri, Tampere
2.11. klo 19 Liisa Pentti: The Weight of My Heart & Rea-Liina Brunou: Menestysteos
3.11. klo 19 Liisa Pentti: The Weight of My Heart & Leila Kourkia: Silmästä silmään
Facebook-tapahtuma
Liput 20/10€ ovelta tai Holvista

30.11.-1.12. Maunula-talo, Helsinki
30.11. klo 19 Liisa Pentti: The Weight of My Heart & Leila Kourkia: Silmästä silmään
1.12. klo 19 Liisa Pentti: The Weight of My Heart & Rea-Liina Brunou: Menestysteos
Facebook-tapahtuma
Liput 25/15€ ovelta tai Holvista


Teokset

Liisa Pentti: Cloudbody – an ecology of dreams #1

Mitkä muistot nousevat esiin elämämme eri vaiheissa? Minkälaisia muodonmuutoksia muistin kuvaan astuminen synnyttää?

Cloudbody – an ecology of dreams #1 on koreografia tekstille, äänelle ja kuvalle. Jouni Tauriaisen äänimaisema, Fabian Nybergin videot ja Liisa Pentin tekstit avaavat katsojalle fragmentoituneen unien ja aavistusten tilan. Teos liikkuu kuunnelman ja esityksen välisellä rajalla. Äänen ja kuvan luomat pirstaloituneet, muistoihin sekoittuneet kertomukset johdattavat katsojan teoksen maisemaan, jossa on mahdollisuus levähtää. Teos pohjautuu kysymyksille siitä, millä tavoin liike voi muuttua ääneksi sekä minkälaisen kinesteettisen kokemuksen kuvan ja äänen koreografia synnyttää.

Konsepti ja koreografia: Liisa Pentti
Ääni ja tekstit: Liisa Pentti
Äänisuunnittelu: Jouni Tauriainen
Visuaalinen kokonaisuus: Fabian Nyberg
Tuotanto: Liisa Pentti +Co
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kaupunki
Ensi-ilta: 20.9.2019 Viirus, Helsinki

Liisa Pentti: The Weight of My Heart

The Weight of My Heart on Liisa Pentin feminiini kamarikomedia, jossa tanssi, liike ja kertomukset synnyttävät muistamisen pirstoutuneen ja hauraan maailman. Teos on rakkaudenosoitus muistamisen kyvylle ja kannanotto muistin puolesta visuaalisia ärsykkeitä ja informaatiota pursuavassa maailmassa. Vanhojen valokuvien, filminpätkien ja tekstien kautta syntyy teos, jossa keho ilmaisee muistoiksi kutsumaamme todellisuutta antaen tilaa katsojan mielikuvitukselle. Liisa Pentin tinkimätön ja suora sooloteos asettuu dialogiin yleisön kanssa käsitellen minimalistisella tavalla elämää, rakkautta ja kuolemaa.

Koreografia ja tanssi: Liisa Pentti
Taiteellinen neuvonantaja: Frans Poelstra
Teksti ja dramaturgia: Liisa Pentti
Valosuunnittelu: Meri Ekola
Äänisuunnittelu: Frans Poelstra, Liisa Pentti
Pukusuunnittelu: Frans Poelstra, Liisa Pentti
Kuvat: Esko Koivisto
Ensi-ilta: 9.11.2011

Rea-Liina Brunou: Menestysteos

Tämä teos janoaa menestystä. Se katselee nykytaiteen sisältöjä, tekijyyttä ja rakenteita ihailun ja kritiikin sekaisin tuntein. Se on syntynyt turhautumisesta, himosta, kateudesta ja rakkaudesta tanssi- ja esitystaiteita kohtaan. Tanssin historiasta puristuneet timantit, aikalaistaiteilijoiden haastattelut ja tekijöidensä kuvitelmat kietoutuvat teoksessa kohti menestystä etsivää reseptiä.

Koreografia: Rea-Liina Brunou
Näyttämöllä: Rea-Liina Brunou ja Maija Reeta Raumanni
Äänisuunnittelu: Miki Brunou
Puvustus: Rea-Liina Brunou yhteistyössä Arelan kanssa
Ensi-illan tuotanto: Ehkä-tuotanto ja Rea-Liina Brunou
Residenssi: nykytaidetila Kutomo, Turku
Kuvat: Miki Brunou
Kiertueen tukija: Läntinen tanssin aluekeskus
Ensi-ilta: 31.3.2018 Kutomo, Turku

Leila Kourkia: Silmästä silmään

”Inhimillinen elämä herää huomatessaan toisen, toisin sanoen se on
jatkuvassa heräämisen tilassa” – Emmanuel Levinas

Silmästä silmään -tanssiteos on kahden ihmisen ruumiillista
läpikäyntiä yhdessä olemisen hankaluudesta. Esitys inspiroituu
Emmanuel Levinasin etiikan keskeisestä tavoitteesta nähdä toinen itseä
tärkeämpänä. Teoksessa tanssijat hakevat yhteyttä toisiinsa aina
uudelleen ja uudelleen ja uudelleen…

Teoksen työryhmä:
Koreografi Leila Kourkia
Tanssitaiteilija Minna Karttunen
Valosuunnittelija Nanni Vapaavuori
Kuvataiteilija Juho Hellsten
Tilataiteilija Elina Lifländer
Kuvat: Juho Hellsten ja Elina Lifländer
Teosta ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Oskar Öflundin säätiö.
Esitystä on työstetty ja esitetty Kekäläinen&Companyn Keidas-residenssissä 2018.
Ensi-ilta: 31.8.2018, Vapaan taiteen tila

Liisa Pentti +Co:n kiertuetta tulee Läntinen tanssin aluekeskus.

Comments are closed.